Uusia tuulia

Hellurei ja hellät tunteet pitkästä aikaa. Täälläpäin kirjoitteleekin jokseenkin hyvillä mielin olevainen ihmiseliö. Tänään postista kolahti kirje, jossa kerrottiin yhteishaun tulokset, ja että olen päässyt opiskelemaan Tampereelle Media-assistentiksi! Olen muutamina vuosina salaa toivonut hakenut  kyseiseen koulutukseen pääseväni, mutta en ole päässyt.  Pientäkään toivon kipinää minulle ei edes antanut keväällä kouluhaastattelussa, kun minulle sanottiin, että mahdollisuuteni kyseiseen koulutukseen päästä on todella minimaaliset. Mutta mites kävikään (hähähäää) valinta osui minuun. Hakijoita oli yhteensä ko. koulutukseen 205 ja 24 pääsi opiskelemaan. Mahtavaa!
Elokuuta odotellessa siis ;)

*Marge

Takaisin maanpinnallekko?

Harhaanjohtava otsikko, joka ei mielestäni kuvaa yhtään tämän tekstin aihetta.

Viimeisimmästä kirjotuksesta on aikaa jo pari kuukautta, ja tässä ajassa on kerennyt tapahtua pienenpieniä muutoksia meidän miniperheen kokoonpanossa.
Uusin tulokas; Sera on asustanut meidän kanssa täällä jo kohta 5 viikkoa. Hän on kauniisti muotoiltuna monirotuinen. Seran isä on puhdas bordercollie ja äidissä on bordercollieta, mäyräkoiraa ja beaglea. Eli omasta mielestäni aika uniikki sekoitus. :D

Sera sai viime viikon torstaina ensimmäisen rokotuksen, ja vajaan kuukauden päästä mennään ottamaan tehosterokotus.
Nyt muutaman kerran koirapuistossa käyneenä, on ilo todeta, että tuo koiruli on ihan älyttömän sosiaalinen ja tykkää kaikista ja kaikesta mikä liikkuu. Toki ennen puistoiluakin asiaan olin jo kiinnittänyt huomiota, mutta viimeistään nuo käynnit ovat osoittaneet sen.  Tämä asia jännitti minua etukäteen, sillä edellinen koira, minkä kasvatuksessa olin mukana, oli, tai siis on melkein vastakohta tuolle karvalapselle. Uskon syyn olevan siinä, että sosialistaminen on tapahtunut ihan eri kaavalla kummankin koiran kohdalla.  Nyt enemmän kokeneempana ja viisaampana on helppo huokaista helpotuksesta, etten välttämättä täysin mätä olekkaan koirien kanssa ( vaikka tästä olen saanutkin kuulla selän takana puhuttavan)

Rokotusautoilulla

Moni kaveri on kysynyt, onko minulla tarkoitus aloittaa Seran kanssa mitään harrastuksia, sillä bordecollien ollessa iso vaikuttaja tuossa sekoituksessa, on Sera vahvemmin paimen,- entä metsästyskoira. Toki metsästysviettiäkin on huomattavissa, sillä metsä kutsuu ja kuono tuhisee lenkillä siihen malliin, että varmasti nuo kaksi edellä mainittua metsästysrotua saattaa tuoda omat haasteensa koulutuksessa. Mutta haasteethan on sitä varten että ne voisi selättää.
 Mutta palatakseni siihen kysymykseen mitä em. mainitsin; on meillä tarkoitus aloitella pikkuhiljaa ensin arkitottelevaisuuskurssista, ja jatkaa siitä sitten "oikeaan" TOKO-ryhmään. Myös Agilitya tulemme jossain vaiheessa koittamaan, kunhan perustottelevaisuus on saatu hyvälle mallille. Läheisessä puistossa meillä onkin muutama agi- este, joita leikin varjolla kokeiltiinkin jo, ja varsinkin se este, missä koiran pitää portaat nousta ylös ja kävelllä hetki esteen päälle ja lopuksi laskeutua alas samanmoisia tikkaita kun ylösmentäessäkin Sera hoksasi heti homman idean ja pää viidentenä jalkana ramppasi tuota estettä ilman käskyäkin :D  ( jälkikäteen googletin esteen ja se taitaa olla tuo siltaeste...)




 Hyppyeste oli vähän hakusessa, sillä välillä se piti kiertää ja mennä ali, mutta muutaman kerran hoksasi hypätäkkin sen ( tähän tietenkin tarvittiin se, että joko minä tai kaverini juostiin edeltä esteen yli, ja Sera innoissaan seurasi mukana)

"Äitii miten tämä toimii??!"

Mutta eipä tuon ikäiseltä pennulta, ainakaan mielestäni tulekkaan vaatia kovin vaikeita asioita. Hiljaa hyvä tulee :)

Koiran ruokinnasta olen etsinyt paljon tietoa, ja koska kissatkin (jotka muuten on ottaneet Seran osaksi perhettä tosi hyvin, pieniä sisarusriitoja lukuunottamatta ;D) ovat minulla suurimmaksi osaksi raakaruokinnalla, olen Serankin ruokinnan siirtänyt suurinpiirtein samanlaiseksi kuin kissojenkin, tosin kissat saavat ihan kissojen ruokaa ja koira saa ihan koiran ruokaa .Älkää ymmärtäkö väärin. Hehheh..

Tänäään taas monen kuukauden tauon jälkeen saan palata koulun penkille, toisinsanottuna menen ratsastustunnille. Vähän jännittää miten tuo meidän opettaja suhtautuu siihen, kun olen vähän pidemmän ajan ollut ratsastamatta säännöllisesti. Saattaa tulla sanomista ja minulta todella (epä)vakuuttavia selittelyjä... ;D


-Marjo

Future

Vuoden vaihteessa ihmisillä on aina helppo luvata itselleen aloittavansa uutta ja parempaa elämää. "Tulevasta vuodesta tulee mun elämäni paras vuosi!" on se, mitä varmasti iso osa miettinyt tai jopa uskaltautunut heittämään ilmoille. Eihän siinä mitään pahaa ole. Päinvastoin. Minusta ainakin on hienoa, että ihmisillä riittää luottamusta siihen parempaan vuoteen sekä paremman elämän tavoittelemiseen. Nyt alkanut vuosi 2016 varmasti myös monelle on se elämän paras vuosi, joillekkin taas raskas ja paha vuosi. Mutta koskaanhan ei voi tietää etukäteen, joten jokainen päivä pitäisi mennä kerrallaan, eikä miettiä saatikka murehtia siitä, tuleeko huomisesta hyvä vai huono. <- Siinäpä esimerkiksi allekirjoittaneelle loistava ohjenuora tästä hetkestä lähtien ;)

Kuntosalien sesonkiaikaa tammikuuhan on. Uuden elämän aloittamiseen liittyy vahvasti se, että omaa ulkokuorta sekä jaksamista fyysisesti halutaan parantaa. Kuntosalien johtajaihmiset ovat varmasti tästä iloisia, vaikkakin viime vuosien fitness-villitykset ovat tuoneet kasvua kuntosali - sekä urheilutavarakauppa- markkinoilla, on varmasti tammikuu edelleen se suurin lähtöruutu monelle kuntosalielämän saloihin. Hyvä niin, eihän terveessä kuntosali-innostuksessa mitään vikaa ole.  Mielummin nykyinen yhteiskunta luulisi olevan enemmän mielissään siitä, että tällä "aikakaudella" ihannoidaan terveellisen lihaksikasta ulkomuotoa, kuin joskus muodissa ollutta langanlaihoja barbieta. Menossa parempaan suuntaan siis? Mutta toisaalta on myös edelleen mielestäni harmi, että nykyinen somekeskeinen elämä tekee meille sen karhunpalveluksen, että mm, nuorten ihannoinnit  ja itsensä "kaikkien saataville" laittaminen (kuvien muodossa) saattaa mennä liian pitkälle. Yhä nuoremmat ja nuoremmat lapset (varsinkin tytöt) alkavat keskittymään siihen, miltä  näytetään muiden mielestä, ja kilpaillaan siitä, kenen instagram tai facebook kuviin tulee eniten tykkäyksiä ja kommentteja. Toki pitää muistaa se, että ihannointia on ollut niin kauan kuin meitä kaksijalkaisia on ollut tällä planeetalla, mutta mielestäni some on liian vahva vaikuttaja nykyään. Tervettä järkeä saa, ja pitäisikin käyttää. Myös vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus ohjeistaa lapsiaan siihen, mikä on suuressa ja pahassa somessa se käytös mikä on suvaittavaa ja turvallista.

Mutta ei pelkästään lapset ja nuoret, vaan ihmettelen myös monien vanhempien tapaa sujauttaa nettiin lapsistaan kuvia, jotka eivät aina välttämättä ole niin edustavia. Tässäkin pitäisi taas muistaa se asia, että sen mitä kerran tuonne somemaailmaan joskus julkaisee, ei niitä saa enää ikinä sieltä pois. Itsellä kun ei lapsia ole, ja muiden ihmisten tekemiset eivät nyt muille toisaalta kuulukkaan, mutta toistaen itseäni; että tervettä järkeä saa käyttää! Haluaisitko itse löytää vanhempana kuvia netistä, missä istut potalla alushousut päässä? Pahimmassa tapauksessa lapsi on se, joka kärsii myöhemmässä vaiheessa näistä kuvista, esimerkiksi koulukiusaamalla. Enkä tarkoita että kiusaaminen olisi oikein, en missään nimessä. Vanhempien vain pitäisi muistaa oma vastuunsa näissäkin asioissa. 

Viime kirjoituksen jälkeen, eräs toverini ihmetteli, että mikäs olikaan syynä edellisen postaukseen. Tähän väliin voisin ilmoittaa pienen asian, joka koskee ajatuksen juoksuani..

Olen monta viikkoa jo miettinyt blogia. Mitä voisin kirjoittaa ja millaiseksi haluaisin tätä alkaa kehittämään. Tämä kun on nyt alusta asti ollut täynnä meikäläisen ihan ihme höpötyksiä vailla päätä ja häntää,( joita varmaan käy maksimissaan 3 ihmistä lukemassa joskus) Kun avasin noin puolisen tuntia sitten tämän tyhjän kirjoitus-sivun ja rupesin täysin tyhjästä miettimään mitä haluan kirjoittaa, tuli päähäni ensimmäisenä se, kuinka kerron että haluan että oman elämäni tasapainottuvan tänä vuonna. Päätimpä siis kirjoittaa tästä alkavasta vuodesta ja omista tavotteistani. Mutta kuinkas kävikään? Päädyin kirjottamaan taas omaa mielipidettä asiasta, jota en edes pariin päivään ollut miettinyt.  Tiivistettynä kas näin toverini; Kirjoitan sitä mitä aivot suoltavat (hyvän maun rajoissa pysytään) vaikkei teksteissäni aina välttämättä ole sitä kaikken mielenkiintoisinta aihetta. Kunhan kirjoitan. Tämä on hauska tapa irrottaa ajatukset kaikesta muusta, ja kuunnella hetki sitä, mitä sisälläni oleva Minä oikeasti huutaa. Monet sanovat tätä terapeuttiseksi, kai se on itsellänikin myönnettävä sama ajatus.

Hyvää alkanutta vuotta 2016, ja eletäänhän kaikki päivä kerrallaan? 

*Marjo ja kirpeä pakkasilma