Ehkä vika oli sittenkin... Kenessä?

Omalla kohdallani voin sanoa, että hyvin hyvin monessa tilanteessa, etenkin kiusallisissa tai kiistatilanteissa asetan itseni siihen ajatuskuplaan että tilanne on omaa syytäni. Esimerkiksi jos olen jonkun kaverini kanssa ollut sanaharkassa jostain asiasta, ja tilanteeseen ei näytä tulevan minkäänlaista yhteisymmärrystä, saatan kääntää koko tilanteen kehittymisen omaksi syykseni. Hiljaa mielessä vain hyväksyy sen, että toinen osapuoli ei osoita minkäänlaista ymmärrystä, ja haluaa pitää kiinni omasta mielipiteestä, tai asioissa ei suostuta joustamaan. Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää toisen mielipidettä tai pahaa oloa, on monesti hankalaa tulla itselläkään vastaan, ja tilanne jää usein ns "auki". Inhoan yli kaiken riitelyä kenenkään kanssa, ja siksipä monesti haluaisin asian vain antaa olla, enkä lähteä paisuttamaan sitä isommaksi kuin se todellisuudessa on . Tällaisesta tilanteesta  kehittyy monesti maailman luokan riitaa, mutta toisaalta riitaanhan tarvitaan aina kaksi. Epävarmuus kasvaa sitä mukaan kun toinen  ihminen asettuu hyökkäysasentoon, ja itselle tulee ajatus "teenkö oikein jos puolustan omia arvojani vai annanko asian vain olla?" Tässä asiassa on miettimistä todella...

Myös hevosharrastuksen parissa olen monesti epävarma joistain tilanteista,  ja vaikka tietäisin olevani oikeassa jossain asiassa, saatan kyseenalaistaa oman tietämykseni ja todeta vain päässäni toisen olevan ehkä sittenkin oikeassa. Tiedostan sen, että tämä ei välttämättä kaikissa tilanteissa ole hyväksi, mutta usein haluan päästä ongelmallisesta tilanteesta vain pois, enkä toisaalta halua aiheuttaa kenellekkään mielipahaa. Myös itsetunnon kannalta tilanteen "lievittäminen" aina myötäilevällä asenteella asioita kohtaan ei välttämättä ole kaikkein paras keino kasvattaa itsetuntoa. Annan todella helposti periksi joissakin asioissa joista en halua syntyvän isompaa numeroa. Mutta toisaalta osaan myös pitää pääni jos olen 100 % varma asiasta ja vastapuoli väittää toisin.
Itsetunnosta pakkoa sanoa sen verran, että moni kaverini (pääasiassa entiset luokkatoverini) ovat sanoneet, että vaikutan todella itsevarmalta ihmiseltä, mutta todellisuudessa varsinkin tilanteet joissa hermoilen todella paljon, ovat minulle iso kysymysmerkki itsetunnon suhteen. Omaa mieltä tutkimalla ja tarkkailemalla omaa käyttäymistä tietyn tyyppisissä tilanteissa, olen huomannut ne asiat jotka saavat itsetuntoni joko nousemaan tai laskemaan aivan nolliin. Onneksi itsetunnon kadottamista kokonaan ei ole tarvinnut kokea pitkään aikaan.

Omassa harrastuspiirissäni olen vuosien mittaan huomannut, kuinka helposti asiat sysätään toisten niskaan. Omaa vikaa ei huomata, ja ongelmien kasaantuessa nakataan syyt vain sellaisten ihmisten harteille, jotka ovat esimerkiksi apukätenä ja osittain vastuussa esimerkiksi nyt vaikkapa hevosen hyvinvoinnista. Myös monet vanhemmat ajattelevat, että lasten kasvatus on koulun vastuulla, ja lapsen oireilleissa esimerkiksi väkivaltaisesti tai muuten epäkunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan nousee syyttävä sormi koulun puoleen, ja taaskaan omia vikoja ei osata myöntää. Tätä asiaa en ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämään.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskasta aikaa, ja tänään huomasin kuinka oikeasti kaipaan sitä tunnetta, että kaikki on hyvin. Siis en halua että asia ymmärretään väärin, sillä olenhan minä todella tyytyväinen joihinkin osa-alueisiin elämässäni mutta silti tuntuu että jotain puuttuu.  Oma oloni on heijastunut monissa tilanteissa läheisiin ihmisiin ja olen saattanut kiukutella ihan turhasta ja jotkin kaverisuhteet ovat kärsineet myös tämän takia. Huomaan rentoutuvani täydellisesti ainoastaan hevosten parissa. Kiire ja kaikki murheet unohtuu kun saa vain hetken olla lähellä hevosta. Uskomaton voima nuissa eläimissä <3

Itsetutkiskelua, uusia asioita ja ihmisiä ympärillä on varmasti tämän hetkiseen tilanteeseen kaikista paras lääke. Ei sovi tietenkään unohtaa sitä, että välillä on hyvä pysähtyä ja katsoa itseään peiilin ja todeta, että ehkä vika ei sittenkään ole aina omassa käytöksessä, kyllä muissakin ihmisissä on vikaa. Ei ainoastaan minussa.

Faktahan on kuitenkin se, ettei kukaan meistä tule koskaan olemaan täydellinen.